SAA Suomi

Nimettiömien seksiaddiktien keskustelupalsta. Ihmisille jotka haluavat toipua addiktiostaan.


    Kake - oma tarinani

    Jaa

    saasuomi

    Viestien lukumäärä : 8
    Join date : 26.12.2016

    Kake - oma tarinani

    Viesti kirjoittaja saasuomi lähetetty To Joulu 29, 2016 2:52 pm

    Mulla on ollut taipumusta addiktiiviseen käyttäytymiseen koko pienen ikäni. Ulkoaohjautuvana suorittajana yritin päästä tunteisiini käsiksi ensin alkoholin ja sitten seksin kautta. Elin elämääni niin ettei arki päässyt minua paljonkaan koskettamaan; en osannut muutenkaan elää. Tarvitsin jotain, jolla saan itselleni hyvän olon edes hetkeksi. Myös hallinnan tunne oli tervetullut: minä itse nostan kuppia, minä itse tirkistelen, minä itse masturboin.
    Häpeän tunteet sivuutin, harrastin omiani salassa kaikilta muilta. Olin taitava salaamaan käytökseni ja toisaalta kasvuympäristöni oli rakentunut juuri niin ettei tällaisia asioita otettu esille. Sairauteen ei reagoitu koska sitä ei tunnistettu.

    10 kertaa päivässä. Ei näin voi jatkua. Jatkoin kuitenkin. En kyennyt tunnustamaan enkä tunnistamaan yhä syvenevää yksinäisyyttäni. Aloin masentua. Elämällä ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta. Tuttu ulkoinen näyttämisen tarve ajoi kuitenkin eteenpäin, enkä osannut luovuttaa. Samalla tunsin olevani sisäisesti täysin eksyksissä.

    Saatoin viettää aikaa netissä pornoa surffaten ja ”tilaa” päällä pitäen useita tunteja. Ajatus ei ollut oikeastaan laueta, se nimittäin vain masensi, vaan pitää mielihyvätaso mahdollisimman kauan huipulla. Saatoin valvoa aamuviiteen ja aamulla oli mentävä töihin tai kouluun. Sitä häpeän määrää! Jälkeenpäin ajatellen en varmasti uskonut ansaitsevani mitään parempaa. Tiesin vain että kärsin erilaisista tuskaisista tunteista.

    Arkielämässä oli erittäin vaikeaa olla missään mukana, ja muistan kuinka kokemukseni olikin, etten tiennyt miltä mikäkin minusta tuntuu.

    Löysin tieni terapiaan ja vertaistukiryhmiin toimintakykyä vaikeasti haittaavan ahdistuksen ja masennuksen kautta. Myös kumppanini kannusti minua hakemaan apua. Nyt takana on 3-4 vuotta yksilöterapiaa, saman verran tukiryhmiä ja aktiivista itseopiskelua.

    Yritän hyväksyä sen, ettei muutos elämässä tapahdu kovinkaan nopeasti. Ajattelen usein että ”nyt tämä tehtäväkirja parantaa minut juuri sellaiseksi kuin olen aina halunnut olla” tai ”tämä viikonlopputapaaminen eheyttää minut”. Mutta ei se ihan niin mene. Terve elämä ei lähde ”ajamaan” minua oikeaan suuntaan kuten addiktio ”ajaa” väärään suuntaan. Terveenä minulla on valinnanmahdollisuus, pallo pysyy minulla.
    Hiljaa hyvä tulee, sanotaan. Addiktin kärsivällisyys on kuitenkin melko heiveröinen, enkä voi sanoa että nauttisin läheskään aina elämän hitaudesta. Tietynlainen hidastaminen on kuitenkin ollut toipumiseni kulmakivi.

    Allekirjoitan määritelmän, että addiktio on väline tunnetilan ohjailuun. Se tuo selkeyttä epämääräiseen ahdistuneisuuteen, jonka taustalla minulla ovat huono itsetunto, sosiaaliset pelot ja heikot taidot tunteiden tunnistamisessa ja prosessoimisessa. Selkeys ja helpotus on kuitenkin erittäin lyhytaikaista ja pitkällä tähtäimellä miinusmerkkistä. Omien tunteiden kanssa eläminen edellyttää nöyryyttä hyväksyä se, ettei aina voi tuntea sitä mitä haluaisi tuntea.

    Tänä päivänä addiktio käy mielessäni melko usein. En kuitenkaan tunne pakottavaa tarvetta toteuttaa sitä. Koen saman kuin rumaa elämää viettänyt Johnny Cash vanhoilla päivillään: ”Tunnen seksidemonin läsnäolon, mutta se pitää etäisyytensä, jos en kutsu sitä sisään.”

    Olen kiitollinen siitä, että tänään mun ei tarvitse kutsua omia riivaajiani sisään, vaan että mulla on tukea ja apua aina saatavilla. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa mitkä voin.

    Kiitos, etten ole yksin.
    Kake

      Kellonaika on nyt La Marras 18, 2017 3:43 pm